“Oikeudenmukainen siirtymä” on viime vuosina kehittynyt poliittisesta iskulauseesta käsitteeksi, joka kytkeytyy oikeudellisesti sitoviin kestävyystavoitteisiin. Kestävyyssiirtymän edetessä on yhä tärkeämpää huomioida siirtymän yhteiskunnallisten vaikutusten epätasainen jakautuminen. Vaikka oikeudella on ja tulee olemaan keskeinen rooli siirtymän prosessien muotoilussa ja kilpailevien intressien tasapainottamisessa, sen tarkka merkitys oikeudenmukaisessa siirtymässä on vielä puutteellisesti ymmärretty. Tässä blogissa tarkastelemme kahta lähestymistapaa, jotka voivat syventää ymmärrystä oikeuden roolista oikeudenmukaisen siirtymän mahdollistajana.

Kestävyyssiirtymällä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Siirtymät voivat pahentaa olemassa olevia eriarvoisuuksia tai synnyttää uusia, ellei vaikutuksia pyritä tasapainottamaan osallistamalla ja tukemalla niitä, joihin muutokset kohdistuvat. ”Oikeudenmukaisen siirtymän” käsite on syntynyt kuvaamaan tätä tarvetta. Alun perin käsite liittyi työntekijöiden etujen turvaamiseen kestävyyssiirtymässä, mutta nykyään sitä käytetään laajemmassa merkityksessä myös muiden haavoittuvien ryhmien, talouden eri alojen ja alueellisten vaikutusten yhteydessä.

Oikeudenmukaisuus on kestävyyssiirtymän onnistumisen edellytys – epäoikeudenmukaiseksi koettu politiikka voi heikentää kestävyyspyrkimyksiä, synnyttää vastustusta ja jopa johtaa yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Silti oikeudenmukaisen siirtymän sisällöstä, edellytyksistä ja toteuttamistavoista ei ole vielä selvää yhteisymmärrystä. Kuten kommentoijat ovat todenneet, käsitteen avoin luonne mahdollistaa sen, että eri toimijat voivat ”alistaa termin monenlaisille tulkinnoille, jotka heijastavat erilaisia positioita, muutosteorioita, maailmankatsomuksia ja poliittisia mieltymyksiä”. Se, mikä on oikeudenmukaista, näyttää myös erilaiselta eri yhteyksissä. Tämän vuoksi oikeudenmukaisista siirtymistä puhutaan usein monikossa.

Blogimme tuo oikeudellisen näkökulman oikeudenmukaisen siirtymän käsitteestä käytävään keskusteluun, sillä oikeudella on keskeinen rooli siirtymien mahdollistajana. Oikeus ei ole pelkästään politiikan täytäntöönpanoväline, vaan se myös määrittää, muokkaa ja rajaa aktiivisesti sitä, mitä oikeudenmukaisuus tarkoittaa – ja mitä se voi tarkoittaa – oikeudellisissa yhteyksissä. Oikeus määrittää eri toimijoiden oikeudet ja vastuut, säätelee heidän välisiä suhteitaan ja vaikuttaa siihen, kenen edut kestävyyssiirtymissä tunnistetaan ja miten niitä suojataan. Silti oikeustieteellinen keskustelu oikeudenmukaisesta siirtymästä on vasta aluillaan. Tässä blogissa tarkastelemme kahta oikeudellista lähestymistapaa, jotka voivat auttaa täyttämään tätä tutkimusaukkoa.

Miten “oikeudenmukainen siirtymä” oikeudellistuu?

Kestävyyssiirtymän yhteiskunnalliset vaikutukset tunnistetaan kasvavassa määrin myös aiheeseen liittyvässä lainsäädännössä, usein viittauksin ”oikeudenmukaiseen” tai ”reiluun” siirtymään. Kansainvälisesti tunnetuin esimerkki on oikeudenmukaisen siirtymän sisällyttäminen Pariisin sopimuksen johdanto-osaan vuonna 2015, jonka jälkeen oikeudenmukainen siirtymä on saanut oman työohjelmansa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Käsite on myös haluttu sisällyttää uuteen maailmanlaajuisen muovisopimukseen. Myös Euroopan unioni on nostanut oikeudenmukaisen siirtymän asialistalleen. Unionissa siirtymän oikeudenmukaisuutta on pyritty edistämään erityisesti uusien tukivälineiden, kuten oikeudenmukaisen siirtymän rahaston ja sosiaalisen ilmastorahaston, kautta. Kansallisesti oikeudenmukaisen siirtymän periaatteita tai vaatimuksia on sisällytetty ilmastolakeihin esimerkiksi Alankomaissa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Etelä-Koreassa, Fidžissä, Irlannissa, Kolumbiassa, Portugalissa ja Skotlannissa.

Näiden oikeudellisten kehityskulkujen merkitystä ja vaikutuksia on vasta alettu tutkia. Kestävyyssiirtymän oikeudenmukaisuuteen keskittyvän lainsäädännön hyötyjen tai mahdollisten rajoitteiden ymmärtäminen edellyttävät lisää oikeustieteellistä tutkimusta. Tällaisen tutkimuksen tulisi huomioida kilpailevat intressit, jotka muokkaavat oikeudenmukaisen siirtymän tulkintoja kansainvälisellä, maanosakohtaisella ja kansallisella tasolla.

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, kuka määrittelee oikeudenmukaisen siirtymän, kuka on vastuussa sen toteuttamisesta ja kuka hyötyy käsitteen oikeudellistumisesta. Oikeustieteellinen tutkimus oikeudenmukaisesta siirtymästä voi tunnistaa ja varoittaa mahdollisesta ”oikeudenmukaisuuspesusta” – eli tilanteesta, jossa käsitettä käytetään lainsäädännössä ilman todellista oikeudellista sisältöä. Käsite voi myös jäädä vai tiettyjen intressiryhmien määrittelemäksi, mikä saattaa rajata pois keskeisiä oikeudenmukaisuushaasteita.

Miten oikeusjärjestelmät voivat mahdollistaa oikeudenmukaisen siirtymän?

Lainsäädännössä oikeudenmukaiseen siirtymään tehtyjen nimenomaisten viittausten lisäksi oikeusjärjestelmämme pyrkii (ainakin teoriassa) oikeudenmukaisten prosessien ja lopputulosten varmistamiseen. Oikeudenmukaisen siirtymän perusajatukset ovatkin linjassa keskeisten oikeusvaltioperiaatteiden kanssa, joilla pyritään varmistamaan, että julkista valtaa käytetään laillisesti. Oikeusvaltion käsite koostuu muodollisista ulottuvuuksista (selkeät ja johdonmukaiset oikeudelliset säännöt), menettelyllisistä ulottuvuuksista (oikeudenmukaiset päätöksentekoprosessit) ja aineellisista ulottuvuuksista (ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien suojelu). Kaikki nämä ulottuvuudet ovat olennaisia kestävyyssiirtymien oikeudenmukaisuudelle.

Selkeät ja johdonmukaiset oikeudelliset säännöt rajoittavat julkisten politiikkojen sattumanvaraista soveltamista. Ne myös antavat toimijoille (teoriassa) yhtäläiset mahdollisuudet mukauttaa toimintaansa olemassa olevien oikeudellisten puitteiden perusteella.

Oikeudenmukaiset päätöksentekoprosessit sen sijaan tukevat poliittisen päätöksenteon menettelyllistä oikeudenmukaisuutta, sillä ne tarjoavat toimijoille mahdollisuuden osallistua heitä koskevien politiikkojen kehittämiseen. Kestävyyssiirtymän menettelyllisiä osatekijöitä on vahvistettu edelleen Århusin yleissopimuksen pilarien avulla, joilla taataan tiedonsaanti, osallistuminen ja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus ympäristöasioissa. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että Århusin yleissopimuksen täytäntöönpanossa on puutteita.

Myös perus- ja ihmisoikeudet voivat tarjota suojaa haavoittuville ryhmille ja oikeussuojakeinoja niissä tilanteissa, joissa kestävyystoimenpiteistä koituu suhteettomia vaikutuksia. Havainnollistavana esimerkkinä voidaan mainita Norjan korkeimman oikeuden vuonna 2021 antama tuomio, jonka mukaan Euroopan suurimman maatuulipuiston rakentaminen loukkasi saamelaisten kulttuurisia oikeuksia. Tapaus osoittaa, miten ihmisoikeustapaukset voivat toimia tapana sanoittaa ja turvata oikeudenmukaisuutta kestävyyssiirtymissä.

Oikeudenmukaisen siirtymän laajemmat käsitteelliset tulkinnat pyrkivät purkamaan rakenteellista eriarvoisuutta ja ulottuvat siten perinteisiä, muodolliseen tasa-arvoon perustuvia oikeusvaltioperiaatteita pidemmälle. Näin ollen oikeustieteellisessä tutkimuksessa tulisi tarkastella, miten oikeudenmukaisuus määrittyy nykyisissä oikeusjärjestelmissä ja miten nämä määritelmät rajoittavat tai tukevat kestävyyssiirtymän edellyttämiä järjestelmätason muutoksia ja niiden oikeudenmukaisuutta. On tärkeää tarkastella, ketä ja missä määrin nämä puitteet suojelevat. Jääkö osa kestävyyssiirtymän suhteettomista vaikutuksista tiettyihin ryhmiin, alueisiin tai olentoihin nykyisen oikeusjärjestelmämme ulottumattomiin? EU-oikeuden kontekstissa tutkijat ovat esimerkiksi nostaneet esille tarpeen vahvistaa sosiaalisia ja työntekijöiden oikeuksia kestävyyssiirtymän oikeudenmukaisuuden takaamiseksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että oikeudenmukaisen siirtymän käsite on kehittynyt poliittisesta iskulauseesta oikeudelliseksi käsitteeksi, joka aktiivisesti muovaa kestävyyssiirtymiä. Tämä muutos korostaa oikeuden roolia siirtymien oikeudenmukaisuuden määrittelyssä, ohjaamisessa ja toimeenpanossa. Koska oikeus ei ainoastaan sääntele kestävyyssiirtymiä vaan myös mahdollistaa ja rajoittaa niitä, sillä on keskeinen rooli edistää oikeudenmukaisuutta järjestelmätason muutoksissa.

Vilja Johansson toimii väitöskirjatutkijana Itä-Suomen yliopiston Ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskuksessa (CCEEL). Hänen tutkimuksensa keskittyy oikeudenmukaisen siirtymän oikeudelliseen kehitykseen ilmasto-oikeudessa.

Outi Penttilä toimii erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksen (Syke) Yhteiskunnan muutos -yksikössä. Hänen tutkimuksensa keskittyy kansainväliseen ja Suomen kansalliseen ympäristöoikeuteen, esimerkiksi oikeuden rooliin osana kestävyysmurrosta.

Seita Vesa toimii ympäristöoikeuden professorina Itä-Suomen yliopiston Ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskuksessa CCEEL:ssä sekä tutkimusprofessorina Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ilmastoratkaisujen yksikössä.