Projektitutkija Myele Rouxel ja ympäristöoikeuden professori Niko Soininen

Published On: October 21, 2024

Tämä blogi aloittaa Suomen strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman RELIEF-projektin blogisarjan. Kolminkertaisen planetaarisen kriisin (ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja saastuminen) seurauksena valtiot kaikkialla maailmassa ovat luvanneet tehdä talouskasvusta vihreää. Tätä varten valtiot pyrkivät siirtymään fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energianlähteisiin ja tehostamaan energiankäyttöä luvaten samanaikaisesti suojella ja ennallistaa luontoa sekä hillitä saastumisen eri muotoja. Vaikka nämä siirtymät ovat paikallisella ja maailmanlaajuisella tasolla tärkeitä apukeinoja talouskasvun ekologisten haittojen hillinnässä, ne eivät näillä näkymin riitä suojelemaan planeetan ekologisia rajoja pitkällä aikavälillä. Tarvitsemmekin todennäköisesti yhteiskunta- , talous- ja oikeusjärjestelmät lävistävän, perusteellisemman murroksen. Tarkoitamme tällä materiaalisen tuotannon ja kulutuksen rajoittamista tasolle, joka on yhteensopiva planeettamme ekologian kanssa.

Väitämme siis, että siirtymä ja murros ovat kaksi eri asiaa, sillä siirtymät perustuvat kasvuajattelulle, mutta murros pyrkii irtautumaan kasvusta kestävyyden saavuttamiseksi. Väitämme myös, että kohtuuden – eli ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen planeetan ekologiset rajoitteet huomioiden – tulisi olla hallinnon kaikilla tasoilla pitkän aikavälin kestävyystavoite. Vaikka murrosajattelulla onkin vankka tieteellinen pohja, tiedostamme, että tämänkaltainen polku on kiistanalainen, sillä se vaatii aikaa ja kivuliaita yhteiskunnallisia päätöksiä. Tiedostamme myös, että teknologiset ja muut siirtymät ovat lyhyellä aikavälillä tärkeitä, mutta korostamme, että yhteiskunnallisten murrosprosessien täytyy alkaa heti huomioiden tämänhetkiset ympäristökriisit ja planetaaristen rajojen ylitykset. Avaamme myös miksi ja miten oikeusjärjestelmät ovat keskeisessä – ja toistaiseksi huonosti ymmärretyssä – roolissa niin siirtymä- kuin murrosprosesseissa.

Kuusi yhdeksästä planetaarisesta rajasta ylitetty

Ihmiskunta ylittää tällä hetkellä reilusti planeettamme ekologisesti turvalliset toimintarajat kuudella mittarilla: Ilmastonmuutos, biosfäärin eheys, ihmisten tuottamat yhdisteet, maankäytön muutokset, makean veden käyttö sekä bio-geo-kemialliset virrat. Tämä heikentää tulevien sukupolvien kykyä täyttää tarpeensa ja uhkaa myös muiden lajien selviytymistä. Korjataksemme tilanteen ja välttyäksemme katastrofisten planetaaristen keikahduspisteiden ylittämiseltä, yhteiskunta- ja talousjärjestelmien on otettava ripeä kestävyysloikka. Ilmastonmuutos on tästä hyvä esimerkki: Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen odotetaan ylittyvän noin kymmenen vuoden kuluttua. Siitä, kuinka tällainen kestävyysloikka otettaisiin riittävän nopeasti ja laaja-alaisesti, ei kuitenkaan ole yhteisymmärrystä.

Kuvio: Richardson ym. 2023, Earth beyond six of nine planetary boundaries

Nykyinen kestävyyssiirtymän tie: Voiko teknologia muuttaa talouskasvun vihreäksi?

Keskeisimmät yhteiskunnalliset lähestymistavat ympäristökriisien hallitsemiseksi ovat tähän mennessä tukeutuneet teknologia-, tuotanto- tai palveluinnovaatioihin vähentääkseen energian, ruoan, ja muiden hyödykkeiden tuotannosta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Tällöin ei tyypillisesti ole pyritty muuttamaan sitä yhteiskunta-, talous- tai oikeusjärjestelmää, jonka puitteissa tuotanto ja kulutus toimivat. Kutsumme näitä lähestymistapoja siirtymäpoluiksi.

Vaikka nämä siirtymäpolut ovatkin kunnianhimoisesti pyrkineet vähentämään tuotannosta aiheutuvia haittoja, niiden sisäänrakennettu – ja ajoittain julkilausuttu – tavoite on sama kuin ennen siirtymää: kasvattaa taloutta innovaatioiden välityksellä. Siirtymäpolulla pyritään muun muassa korvaamaan fossiilisia polttoaineita uusiutuvalla energialla ja tehostamaan energiankäyttöä. Tämän lisäksi pyritään hillitsemään saastumista asettamalla ympäristön laatustandardeja ja vaatimalla uusien, saastumista hillitsevien teknologioiden käyttöä. Siirtymäpolut saattavat jopa pyrkiä suojelemaan ja palauttamaan luonnon monimuotoisuutta vähentämällä taloudellista tuotantoa rajatuilla alueilla. Siirtymäpolut eivät kuitenkaan haasta talouskasvua ja sen taustalla olevaa ylituotantoa ja -kulutusta, jotka ovat maailmanlaajuisten ympäristökriisien juurisyy. Nykytiedon valossa kokonaistuotannon ja -kulutuksen kasvu aiheuttaa vääjäämättä enemmän kasvihuonepäästöjä, luontokatoa ja saastumista, kuin ilman kasvua. Siirtymäajattelu vallitsee kuitenkin siksi, että sen sisältämä vihreä kasvu on viekoitteleva ajatus luvaten samanaikaisesti taloudellista vaurautta, sosiaalisten ongelmien lievenemistä ja ekologista kestävyyttä ilman vaikeiden yhteiskunnallisten ristivetojen ratkomista.

Vihreää kasvua tukevien siirtymäpolkujen onnistuminen on loppujen lopuksi kiinni siitä, pystytäänkö talouskasvu irrottamaan kasvihuonepäästöistä, luontokadosta ja saastumisesta, kuten vihreän kasvun kannattajat väittävät. Voiko bruttokansantuote (BKT) jatkaa kasvuaan samalla, kun ihmiskunnan vaikutus ympäristöön pienenee? Lisäksi on tärkeää kysyä, voidaanko ympäristövaikutuksia vähentää riittävän nopeasti talouskasvun rinnalla siten, että vältämme planetaariset keikahduspisteet.

Useat korkean tulotason maat ovat kyenneet vähentämään absoluuttisia kasvihuonepäästöjään kasvattaen samalla bruttokansantuotettaan. Ne eivät kuitenkaan ole pystyneet tähän riittävän nopeasti. Nykyisellä päästöjen leikkaamisen ja talouskasvun tahdilla maat saavuttaisivat 2030-luvun puolivälin 1,5 asteen päästötavoitteensa vasta 220 vuoden päästä. Jotta 1,5 asteen tavoite pysyisi realistisena, kehittyneimpien maiden täytyisi lisätä ilmastotoimia 12-kertaisiksi vuoteen 2030 mennessä. Tähän ei ole pystytty koskaan aikaisemmin.

Muiden planeetan ekologisten rajojen turvaamisessa ei valitettavasti pärjätä ilmastopolitiikkaa paremmin: luontokadon ja saastumisen hillintä ovat todennäköisesti globaalisti paljon hitaammalla ja vähemmän kunnianhimoisella kehityspolulla ilmastotoimiin verrattuna. Vaikka luontokadon ja saastumisen hillintään ei ole ilmastoon verrattavissa olevia indikaattoreita, saadaan niiden osalta osviittaa luonnonvarojen käytön kehityksestä. Tästä saadut tiedot eivät näytä hyvältä: korkean tulotason maiden materiaalijalanjälki ei ole viime vuosina pienentynyt suhteellisesti tai absoluuttisesti mitattuna. Vihreän talouden lupaamaa irtikytkentää ei siis ole saavutettu. Meillä on sen sijaan edessä talouden uudelleenkytkentä: materiaalijalanjälki on kasvanut yhtä nopeasti tai nopeammin kuin bruttokansantuote, niin globaalisti kuin EU:ssa.

Edellä esitetyn valossa on vaikea olla päätymättä johtopäätökseen, että ilman täysin aiemmasta poikkeavia innovaatiota nykyiset kestävyyssiirtymäpolut eivät kykene tekemään talouskasvusta vihreää. Teknologinen kestävyyssiirtymä ei siis todennäköisesti riitä ratkaisemaan ympäristökriisejä. Mitä muuta voimme siis tehdä?

Voiko kohtuusajattelu toimia siltana kestävyysmurrokseen?

Voimme onneksi tehdä muutakin kuin odottaa vihreän talouskasvun ihmettä. Kohtuusajatteluun nojautuvalla kestävyysmurroksella on merkittävä potentiaali kunnianhimoisten kestävyystavoitteiden ja niiden vaatiman yhteiskunnallisen ja taloudellisen muutoksen aikaansaamisessa. Kohtuusajattelu kyseenalaistaa nykyisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän perusteita: mikä riittää ihmisten hyvinvointiin ekologisissa rajoissa? Tähän pohjautuen, kohtuuteen perustuvilla murrospoluilla pyritään turvaamaan riittävät resurssit kaikille ja vähentämään liikakulutusta. Toisin kuin vihreän kasvun siirtymäpoluissa, yhdenvertaisuuskysymyksiin puututtaisiin aktiivisesti ja talous- ja yhteiskuntajärjestelmiä rohjettaisiin kyseenalaistaa. Murrospolku tarkoittaisi kasvun hylkäämistä yhteiskuntapolitiikan yleisenä päämääränä. Sen sijaan yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi asetettaisiin ihmistoiminnan saattaminen kohtuusvyöhykkeelle, jossa lattiana on perustarpeiden täyttäminen ja kattona planeetan ekologiset rajat. Kuten Kate Raworth on ehdottanut, tätä aluetta voidaan kuvata donitsina, jossa uloimman kehän muodostavat planetaariset rajat ja sisimmän kehän ihmisten perustarpeet. Kohtuusajattelu tarkoittaakin käytännössä murrosta, jossa talous- ja yhteiskuntajärjestelmät uudelleenorganisoidaan.

Kuva: Raworth 2012, A Safe and Just Space for Humanity: Can we live within the doughnut?

Miltä kohtuusajattelun viitoittama kestävyysmurros näyttäisi? Joutuisimme vähentämään perustarpeet ylittävää kulutusta ekologisten rajojen puitteissa. Tämä voisi tarkoittaa tulo- ja varallisuusrajoitteita, joilla vähennettäisiin erityisesti rikkaiden huomattavaa ylikulutusta. Tutkimusten mukaan rikkaat edistävät suhteettoman paljon ilmastonmuutosta ja muita ympäristökriisejä, ja yksilön vaikutus ympäristöön kasvaa tulotason mukana. Tämän lisäksi kestävyysmurros voisi sisältää nykyisen kaltaisia päästökatto- ja kauppamekanismeja, jotka vaativat yrityksiä (tai yksityishenkilöitä) maksamaan toiminnasta, joka vaikuttaa ympäristöön negatiivisesti. Päästökattojen tulisi kuitenkin kehittyä esimerkiksi EU:n nykyiseen päästökauppajärjestelmään (EU ETS) siten, ettei ilmastopäästöjä voisi kompensoida. Järjestelmää täytyisi myös laajentaa luonnon monimuotoisuuden ja saastumisen kysymyksiin.

Päästäksemme perustarpeista muodostuvan tason yläpuolelle ja säilyttääksemme sosiaalisen perustan ilman talouskasvua, kestävyysmurroksen tulisi sisältää sosiaali- ja talouspoliittisia toimenpiteitä, jotka turvaavat ihmisten toimeentulon taloudellisen tuottavuuden vähentyessä. Tällaisia avauksia ovat esimerkiksi ajatus yleisestä perustulosta, jolla taataan ihmisille tietty vähimmäistoimeentulo palkallisesta työstä riippumatta. Toinen mainittava avaus on työssäkäyvien työajan lyhentäminen jakamalla saatavilla olevaa työtä ja tarjotaan samalla enemmän aikaa harrastuksiin ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Edellä esitetyt ja murrosta laajemminkin määrittävät yhteiskunnalliset päätökset ja polut ovat tunnetusti kiistanalaisia ja poliittisesti latautuneita. Murroksen toimeenpano voidaan kuitenkin toteuttaa monin eri tavoin, mikäli siihen löytyy poliittista ja yhteiskunnallista tahtoa. Murroksen yhteiskunnallinen valmistelu – ottipa se sitten minkä muodon hyvänsä – on syytä aloittaa pikaisesti jo nykyisin käytössä olevien siirtymäpolkujen rinnalla.

Oikeuden rooli kestävyyssiirtymässä ja -murroksessa

Mikä on oikeuden rooli kuvatussa kestävyysmurroksessa tai sitä rajatummissa siirtymissä? Tätä kysymystä ei valitettavasti esitetä usein. Niin siirtymien kuin murrostenkin tutkijoilla ja toimijoilla on taipumus uskoa, että lainsäädäntöä ja laajempaa oikeusjärjestelmää voidaan muuttaa heti, kun syntyy poliittista tahtoa toteuttaa heidän kannattamiaan toimia. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin huomattavasti kiperämpi. Oikeus on mutkikas (kompleksinen) järjestelmä, jossa lainsäädännöllisten muutosten (esimerkiksi EU:n tai kansallisen lainsäädännön tai tuomioistuimen päätöksen) vaikutus voi jäädä pieneksi oikeusjärjestelmän perustavista lähtökohdista johtuvien rajoitteiden ja polkuriippuvuuksien vuoksi. Näihin lukeutuvat muun muassa lainsäädäntöä koskevat oikeusvaltiolliset vaatimukset (esimerkiksi lainsäädännön ennakoitavuus, luottamuksensuoja, vallan kolmijako) sekä useiden eri oikeudenalojen keskeiset periaatteet aina omaisuudensuojasta sopimusten sitovuuteen. Sekä oikeusvaltiollisia että eri oikeudenalojen kantavia periaatteita on vaikeaa muuttaa, ja ne asettavat haasteita erityisesti kohtuusajatteluun pohjautuvan kestävyysmurroksen toimeenpanolle.

Tilanteesta tekee vieläkin vaikeamman se, että vaikka oikeusjärjestelmän perusteet ovat kestävyyden kannalta haasteellisia hidastaen kestävyysmurrosta sekä jossain määrin myös siirtymiä, ne palvelevat yhteiskunnallista vakautta. Näin ollen kestävyysmurrosta tai -siirtymää ei voida edistää hinnalla millä hyvänsä huolehtimatta yhteiskunnan vakaudesta ja keskeisten instituutioiden nauttimasta yleisestä hyväksyttävyydestä. Tästä hyvänä esimerkkinä on ennakoitavuuden vaatimus, joka edellyttää, että yrityksille, kansalaisille ja viranomaisille tulee olla selvää, mitä laki heiltä vaatii. Lisäksi edellytyksenä on, ettei keskeisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin voida yhdessä yössä tehdä merkittäviä muutoksia ilman, että ennakoitavuus kärsii. Tällä tavoin oikeusjärjestelmään sisältyy lukuisia järjestelmää vakauttavia palautekytkentöjä (niin sanottuja jarruja), jotka pyrkivät pitämään oikeusjärjestelmän nykytoimintaa yllä ja palauttamaan sen alkuperäiseen (kestämättömään) tilaansa silloinkin, kun sitä pyritään muuttamaan kunnianhimoisella kestävyyttä edistävällä lainsäädännöllä. Oikeusjärjestelmiin sisältyy kuitenkin myös voimistavia palautekytkentöjä (niin sanottuja kaasuja), jotka voivat lisätä yksittäisen lainsäädäntömuutoksen vaikuttavuutta. RELIEF-hankkeessa pyrimme tunnistamaan oikeusjärjestelmän vakauttavia ja voimistavia kytkentöjä kestävyyssiirtymien ja -murroksen kontekstissa.

Kuva: Soininen ym. 2021, A brake or an accelerator? The role of law in sustainability transitions

Myele Rouxel
Projektitutkija
Itä-Suomen yliopisto

Niko Soininen
RELIEF-hankkeen johtaja
Ympäristöoikeuden professori
Itä-Suomen yliopisto

Tämä blogiteksti on kirjoitettu osana “Resilience of complex legal systems in sustainability transformation” -hanketta, jota rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto (358392).

Share This Story, Choose Your Platform!