Tämä blogikirjoitus perustuu tutkimusartikkeliin, joka julkaistaan European Law Review -julkaisussa vuoden 2025 aikana. Artikkelissa tarkastellaan omaisuudensuojan ja vähähiiliseen energiaan siirtymisen välistä kitkaa Euroopassa ja EU-oikeudessa. Artikkeli osoittaa, miten vähähiiliseen energiaan siirtymisen tiukka aikataulu painostaa kaventamaan omaisuudensuojan soveltamisalaa ja tulkintaa lainsäädännössä, joka säädetään fossiilisista polttoaineista irtautumiseksi.

Omaisuudensuoja ja energiasektori voivat olla ristiriidassa toistensa kanssa

Ilmastonmuutos edellyttää yhteiskuntien hylkäävän fossiilisten polttoaineiden käytön nopeassa aikataulussa. Tämä on poikkeuksellinen haaste oikeusjärjestelmille. Siirtymäprosessia voidaan edistää lainsäädännöllä, mutta samalla oikeusjärjestelmä luo reunaehtoja sille, miten siirtymä voidaan toteuttaa.

Omaisuudensuoja on tästä havainnollistava esimerkki. Se on perusoikeus, joka on turvattu paitsi Suomen perustuslaissa myös unionin ja kansainvälisessä oikeudessa. Sen mukaan jokaisen omaisuus on turvattu ja jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta. Useimpien perusoikeuksien tapaan omaisuudensuojasta voidaan poiketa, mutta poikkeukset eivät poista energiasiirtymän ja omaisuudensuojan välisiä ristiriitoja.

Omaisuudensuojan ja energiasiirtymän väliset ristiriidat ovat monimuotoisia. Energiasektori on perustavanlaatuisesti riippuvainen fyysisistä infrastruktuureista, kuten voimalaitoksista tai sähköverkoista. Nämä edellyttävät suuria investointeja usein vuosia tai peräti vuosikymmeniä ennen kuin investoinnit alkavat tuottaa voittoa, mikä lukitsee valitut teknologiat osaksi energiasektoria kymmeniksi vuosiksi niiden valmistumisen jälkeen. Siksi esimerkiksi fossiilisiin polttoaineisiin perustuvien energiantuotantomuotojen alasajo on hidasta ja kallista.

Konfliktia ei tunnisteta EU-tason lainsäädäntöprosesseissa

Omistamisen ja energiasiirtymän keskinäisestä kitkasta ja ristiriidoista on lukuisia esimerkkejä. Esimerkiksi vuonna 2021 Euroopan komissio ehdotti uutta, aiempaa kunnianhimoisempaa direktiiviä rakennusten energiatehokkuudesta. Se olisi edellyttänyt, että kaikkien asuinrakennusten omistajat parantavat kiinteistöjensä energiatehokkuutta tiettyyn määräaikaan mennessä. Tämä ehdotus olisi edellyttänyt asuinrakennuksen omistajalta kiinteistöön investointeja, jotka eivät välttämättä olisi nostaneet kiinteistön arvoa. Seurauksena olisi voinut olla kiinteistön arvon lasku.

On selvää, että maailmanlaajuisten ilmastositoumusten saavuttaminen edellyttää sekä uusien rakennusten rakentamista entistä tiukempien energiatehokkuusstandardien mukaisesti että olemassa olevien rakennusten kunnostamista. Tämän siirtymän toteuttaminen aiheuttaa kuitenkin vaikeita perusoikeuskysymyksiä, joita ei ole riittävästi käsitelty tai huomioitu Euroopan unionin lainsäädännön valmisteluprosessissa.

Esimerkiksi rakennusten energiatehokkuutta koskevaan direktiiviiehdotukseen sisällytetty perusoikeuksien arviointi oli varsin pinnallinen. Ehdotuksessa todetaan ainoastaan, että se on ” laadittu varmistamaan perusoikeuskirjan 17 artiklassa vahvistetun omistusoikeuden kunnioittaminen”. Ehdotuksessa ei tunnistettu eikä tunnustettu mitään ristiriitoja tai rajoituksia suhteessa perusoikeuksiin, eikä mainittu ehdotuksen mahdollisia haasteita tai haittavaikutuksia yleisesti. Puute on huomattava ottaen huomioon alun perin esitettyjen korjausvelvoitteiden mahdolliset vaikutukset sekä sen, että sidosryhmät olivat jo huomauttaneet omaisuudensuojaan kohdistuvista haasteista alkuperäisen ehdotuksen valmistelun aikana.

Mahdollisia tulevaisuudensuuntia

Vähähiilisen energian siirtymällä on kiistaton kiire. Joissain tilanteissa siirtymä edellyttäisi omaisuudensuojan aiempaa kapeampaa tulkintaa. Omaisuudensuoja voi vakiintuneiden tulkintakäytäntöjen vuoksi estää tai hidastaa lainsäädännöllisiä muutoksia, joita tarvitaan fossiilisista polttoaineista irtautumiseen.

Tutkimus osoittaa, että omaisuudensuojan uudelleentulkinta ja soveltamisalan tarkentaminen energiasiirtymää koskevassa lainsäädännössä ovat väistämättömiä ilmastonmuutoksen takia välttämättömien tavoitteiden saavuttamiseksi. Muutoksen ei tarvitse tapahtua yksinomaan tuomioistuimissa. Lainsäädännön suunnittelu ja valmisteluprosessi voivat lisäksi olla tehokas työkalu, kun määritellään uudelleen, miten omaisuudensuojan ja toisaalta hiilestä luopumisen kiireellisyyden välinen kitka tasapainotetaan energiasiirtymässä. EU:n olisi niin ikään tunnistettava EU:n ilmastotoimien ja perusoikeuksien väliset mahdolliset ristiriidat, jotta voidaan varmistaa EU:n ilmastotoimien legitimiteetti ja yhteensopivuus jäsenvaltioiden perustuslaillisten järjestelmien kanssa.