Kuva: Diva Plavalaguna Pexels

Tämä on tämmöinen ikuinen ongelma, että miten me saamme sitä muutosta siellä oikeusjärjestelmässä käsiteltyä. Mä näen, että oikeusjärjestelmät on kuitenkin aika jäykkiä, että saadaanko sitä siellä muutettua vai pitääkö sen niin kuin tulla jotenkin toisella lailla.
(RELIEF-hankkeen sidosryhmähaastattelu, helmikuu 2025)

Tämä sidosryhmähaastatteluissa esiin noussut kysymys pureutuu Relief-hankkeen yhteen keskeisimmistä tutkimusongelmista: minkälaisia muutoksia oikeusjärjestelmään tarvitaan ympäristöongelmien ratkaisemiseksi tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti? “Se muutos” eli kestävyysmurros on kimurantti tavoite, jonka saavuttamisen vaikeutta haastateltava pohtii. Tavoitteen toteutuminen vaatii monien ympäristöongelmien, kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon, yhtäaikaista ratkaisemista sosiaalisesti kestävällä tavalla.  

Haastateltavan huoli kuvaa myös laajemmin yhteiskunnassamme vallitsevaa ilmapiiriä, jota leimaavat erilaiset jännitteet, arvoristiriidat sekä jumiutuneisuus. Muutosta estävät myös oikeusjärjestelmän sisäiset vahvat rakenteet: jatkuvuuden turvaaminen on oikeusjärjestelmän tärkeimpiä tehtäviä liberaalidemokraattisessa yhteiskunnassa, ja siksi systeemiin on hyvästä syystä luotu äkillisiä muutoksia jarruttavia mekanismeja. Esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteen ja perusoikeuksien luomiin rajoitteisiin törmätään lainsäädäntöprosesseissa, joissa pyritään edistämään vahvempaa kestävyyssääntelyä. Hankausta aiheutuu tyypillisesti suhteessa omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen, kun pyritään rajoittamaan ilmaston tai luonnon kannalta ongelmallista taloudellista toimintaa. 

Oikeusjärjestelmän kestävyysmurroksen kannalta on syytä kysyä, miten nämä jännitteet ja ristiriidat vaikuttavat mahdollisuuksiin edistää muutosta ja luoda systeemiin tilaa toimia toisin. Minkälaisia toimijuuden mahdollisuuksia oikeusjärjestelmän eri toimijoilla on? Mitä oikeastaan tarkoittaa kestävyystoimijuus oikeusjärjestelmän kaltaisessa kompleksisessa systeemissä?  

Systeemin ymmärtäminen on ensimmäinen askel kestävyystoimijuuteen 

Keskusteluissa RELIEF-hankkeen sidosryhmien kanssa on käynyt selväksi, että toimijuuden näkökulma oikeusjärjestelmään koetaan usein vieraaksi ja hankalaksi, mutta myös uudeksi ja inspiroivaksi. Kestävyystoimijuuden ymmärtämiseksi kompleksisessa ympäristössä yllä esitettyjä kysymyksiä on tarkoituksenmukaista tarkastella kahdella tapaa, sekä systeemin kokonaisuuden kannalta (katse ulkoapäin järjestelmästä toimijaan) että toimijan itsensä näkökulmasta, eli tarkastellen, miten järjestelmä mahdollistaa tai rajoittaa toimijuutta (katse sisältä toimijasta järjestelmään). 

Systeemisesti ajatellen oikeusjärjestelmän kompleksisuus tarkoittaa sitä, että murroksen mahdollisuutta ei voi tarkastella vain osien summana, on ymmärrettävä myös kokonaisuutta. Oikeusjärjestelmä muovautuu jatkuvasti eri ihmisten, organisaatioiden ja instituutioiden vaikutuksesta. Sosiaalisena ja monimutkaisena rakennelmana se on heijaste menneiden sukupolvien äänistä ja omana aikanaan vallinneista, mutta usein sanoittamatta jääneistä paradigmoista. Nykyisyys ja menneisyys keskustelevat keskenään sääntöjärjestelmänä, joka voi hidastaa tai tukea piirissään toimivia muutosagentteja.  

Kestävyysmurroksen edistämisen vaikeus oikeusjärjestelmässä liittyy erilaisten paradigmojen eli maailmankuvien ja uskomusten yhteentörmäykseen. Erilaiset instituutiot, kuten oikeusjärjestelmä, toistavat tiettyjä paradigmoja, jotka määrittävät olennaisesti systeemin tavoitteita, rakenteita sekä sääntöjä ja joihin vaikuttaminen on kestävyysmurroksen edistämiseksi välttämätöntä. Toisaalta ne muodostavat myös vaikeimmin ylitettävät esteet muutokselle. Instituutionaaliset rakenteet puoltavat usein yksilön etua kollektiivisten ympäristöhyötyjen sijaan, ja vastakkain asettuvat taloudellisten arvojen ensisijaisuutta korostava paradigma ja toisaalta luonnon itseisarvoa sekä monimuotoisuuden säilyttämistä ajava näkemys. 

Systeemi rajaa siis muutoksen mahdollisuuden hyvin ahtaalle. Kuitenkin ymmärtämällä oikeusjärjestelmä historiallisesti kehkeytyneenä, sosiaalisena ja emergenttinä kokonaisuutena tarjoutuu mahdollisuus uudenlaiselle ongelmien purkamiselle ja toimijuudelle. 

Arkinen kestävyystoimijuus on navigointia jännitteiden keskellä  

Tässä tietysti tulee nämä tavallaan instituutioiden rajat ja fasadit ikään kuin, että esimerkiksi viranomaistoiminnassa kaiken on perustuttava lakiin ja on sinänsä selkeät sävelet, niin käytännössä kuitenkin on niin, että ihmiset sielläkin toimii, sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa että ministeriöissä ja näin. (RELIEF-hankkeen sidosryhmäfoorumi, toukokuu 2025)

Ylläoleva lainaus kuvaa, kuinka kestävyysmurroksen edistäminen oikeusjärjestelmässä on myös arkista työtä ja toimintaa. Sen toteuttamiseen osallistuvat monet eri ihmiset, esimerkiksi ministeriöiden lainsäädännön valmistelijat, lupaviranomaiset, hallinto-oikeuksien tuomarit sekä erilaisten yritysten ja etujärjestön edustajat. 

Kun systeemiä tarkastellaan ulkoapäin, jää helposti huomiotta siinä toimivien ihmisten ja heidän välisensä vuorovaikutuksen merkitys. Systeemin sisällä toimitaan aina yksittäisissä hetkissä ja tilanteissa, joissa kussakin vaikuttaa kestävyystavoitteiden lisäksi lukematon määrä erilaisia tekijöitä, joita on mahdoton kontrolloida. Näissä tilanteissa syntyvät lopputulemat, kuten päätökset ja säädökset, ovat siten monien ihmisten toiminnan ja niihin vaikuttavien reunaehtojen yhteisvaikutusta. Oma vaikutuksensa on esimerkiksi hallintokulttuureilla, organisatorisilla käytännöillä ja juristien koulutuksessa omaksumien lähestymistavoilla, ihanteilla ja maailmankuvilla. 

Systeemisessä muutoksessa on tärkeää kiinnittää huomio myös yksittäisiin tilanteisiin, ihmisiin ja heidän vuorovaikutukseensa. Pelkkä tieto ei riitä muutoksen aikaansaamiseen, vaan sen avain on niissä keskusteluissa ja reaktioissa, joita tiedon pohjalta kehkeytyy. Esimerkiksi RELIEF-sidosryhmäfoorumissa herätti keskustelua tunteiden merkitys siinä, millä tavoin lainsäädäntöprosesseissa käsitellään niissä esiin nousevia jännitteitä ja muutostarpeita.​ Systeemissä vallitsevien paradigmojen väliset jännitteet eivät ole pelkkiä abstrakteja teoretisointeja – ne koetaan konkreettisesti ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa erilaisina tunnetiloina ja kehollisina tuntemuksina. Hankalien tunteiden sietäminen sekä kohtaamisen ja kuuntelun taidot ovat olennainen osa uudenlaisten ratkaisuvaihtoehtojen ja tulkintojen synnyttämistä. 

Jännitteiden keskellä navigoiminen on väistämätön osa arjen kestävyystoimijuutta. Konsensuksen tavoittelun sijaan lähtökohdaksi on hyväksyttävä, ettei jännitteistä päästä koskaan lopullisesti eroon, ei globaalilla, kansallisella tai edes paikallisella tasolla. Kukoistava kestävyystoimijuus edellyttää kykyä tasapainoilla jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa ja rakentaa uusia, luovia ratkaisuja. Olennaiseksi muodostuu se, millaisten tulkintakehysten avulla pyrimme ymmärtämään jännitteitä. Uusien suhtautumistapojen löytäminen voi helpottaa haastavien ja ristiriitaisten tilanteiden, jopa paradoksaalisten kysymysten ratkaisemista. 

Yhteiskehittämisen prosessissa avataan tilaa kestävyystoimijuudelle 

Kestävyysmurroksen edistäminen ja kestävyystoimijuuden vahvistaminen oikeusjärjestelmässä näyttää edellyttävän uudenlaisia ajattelu- ja tekemisen tapoja. Yhteiskehittämisen prosesseissa tutkitaan, millä tavoin näitä on mahdollista synnyttää. Tämä tarkoittaa, että myös yhteiskehittämisen periaatteiden on haastettava totuttuja työskentelytapoja. Prosessissa kannattaa antaa tilaa hämmennykselle, joka on tarpeen muutoksen kipinälle. Hämmennyksen äärellä koemme uusia tunteita ja haemme tilanteeseen sopivaa uudenlaista suhtautumistapaa.  

Prosessissa tavoitellaan yhteistä oppimista, jossa painopiste ei ole niinkään vain yksilön kyvyssä toimia, vaan esiin nousevassa kollektiivisessa toimijuudessa, joka rakentuu vuorovaikutuksessa yli systeemirajojen. Tämä ei vähättele yksilön merkitystä, vaan korostaa yksilön ja kollektiivin vuorovaikutuksellista, yhteismuodostuvaa suhdetta. Prosessi on emergentti ja sitä kautta voi parhaimmillaan olla transformatiivinen eli uudistaa käsityksiä ja toimintamalleja perustavanlaatuisesti. Onnistuakseen yhteiskehittäminen vaatii osin kontrollin pyrkimyksestä luopumista ja toimijoiden merkityksen tunnistamista. Kyseessä on systeemin ja siinä toimivien ihmisten resilienssin kasvattaminen tässä hetkessä sen sijaan, että keskitytään tarkkoihin tulevaisuuden skenaarioihin ja laskelmiin sekä kompleksisen systeemin hallintayrityksiin. 

Myös kompleksisuusteorian mukaan systeemirajoja hälventämällä voidaan synnyttää muutoskykyä (adaptiivisuutta) mutkikkaaseen järjestelmään. Vain avoin systeemi voi olla adaptiivinen. Rajoja avaa monimuotoisuus, jota saadaan tuettua erilaisissa yhteiskehittämisen prosesseissa. Monimuotoisuus tarkoittaa muun muassa erilaisten ihmisten ottamista mukaan paikallisista toimijoista kansallisen tason päättäjiin asti, valtarakenteiden tunnistamista ja tasaamista sekä erilaisten osaamisalueiden ja näkemysten yhteentuomista, myös itsestäänselvyyksinä pidettyjen paradigmojen ääneen lausumista. Tarkoitus on synnyttää luottamusta, tilaa vuorovaikutuksessa kokeilemiselle ja jopa epäonnistumiselle – innovaatiolle. 

Yhteiskehittämisen prosessissa transformatiivisuus pohjustetaan kyvyllä ymmärtää systeemi itsensä ympärillä. Tarkoitus on kaivella ongelmien juurisyitä ja käyttää niitä murroksen ajureina, sekä luoda muutoksen tiloja moniulotteiseen ja usein kovin vastahankaiseen systeemiin. 

Kestävyysmurroksen edistäminen näyttää edellyttävän uudenlaista ymmärrystä itsestämme osana jatkuvasti kehkeytyvää systeemiä, johon oma toimintamme vaikuttaa. Parhaimmillaan yhteiskehittämisen prosessissa ei synny vain tietoa eikä toimintaa, vaan myös vahvempaa kokemusta toimijuudesta – siitä, että voin vaikuttaa omalta osaltani ja yhdessä toisten kanssa. Tähän uudenlaiseen kestävyystoimijuuteen, joka voi syntyä osana yhteiskehitysprosessia, pureudumme lisää RELIEF-hankkeen edetessä.  

“Sehän tämän työn suola on tietyllä tapaa. Odottaa sitä hetkeä, jolloin sillä omalla toiminnalla olisi joku vaikutus. Voi ajatella, että nyt ei ollut ihan sama, että kuka tässä tuolilla istuu tai kuka tätä hommaa tekee. […] Nämä ovat varmasti hyvin pieniä yksityiskohtia, varsinkin jos takerrutaan siihen yksittäiseen virkahenkilöön, missä sen vaikutusvalta on. Mutta sitten tietysti virkahenkilöiden joukko saa jo enemmän aikaa.” (RELIEF-hankkeen sidosryhmähaastattelu, helmikuu 2025)